marginaali

शून्यता / Alaston sinä

#25865. Tiistai, 15. toukokuuta 2012 klo 20.24.25, kirjoittanut Jani.

Mikään ver­taus­ku­va ei kyke­ne sitä välit­tä­mään, mut­ta ver­taus­ku­via on pak­ko käyt­tää, jos sitä halu­aa edes joten­kin kuvail­la. #

Siis kun ihmi­nen alkaa tyh­jä­nä. Jo täs­sä luki­jan on vai­kea käsit­tää mis­tä puhu­taan. Sil­lä se, että kyke­net luke­maan, puhuu jo hyvin vah­vas­ti sen puo­les­ta, että olet kadot­ta­nut välit­tö­män kos­ke­tuk­sen tyh­jyy­teen ajat sit­ten. #

Kuvi­tel­laan­pa, että oli­sit ulko­na käve­lyl­lä, kun yhtäk­kiä tai­vaal­ta las­keu­tui­si aivan ilmi­sel­vä len­tä­vä lau­ta­nen. #

Sii­nä, mitä tuol­la het­kel­lä tun­net, se on, tyh­jyys. #

Mikään mitä olet oppi­nut, mikään mitä tie­dät ja osaat, mikään mitä olet koke­nut ei ole val­mis­ta­nut sinua tähän het­keen. Sen, min­kä ole­mas­sao­los­ta edes­sä­si ais­ti­si kiis­tat­to­mas­ti ker­to­vat, huu­ta­vat, ei min­kään sisäi­sen raken­tee­si mukaan pitäi­si olla ole­mas­sa. #

Ehkä alat etsiä pii­lo­ka­me­raa, mut­tet löy­dä sel­lais­ta­kaan. Et löy­dä mitään seli­tys­tä. Kuin­ka rea­goit? #

Ehkä jäh­me­tyt odot­ta­maan, ehkä jou­dut pako­kau­hun val­taan? Ehkä ryh­dyt kuu­mei­ses­ti luo­maan seli­tys­tä, mitä tahan­sa? Mut­ta kaik­ki seli­tys­yri­tyk­se­si tun­tu­vat lap­sel­li­sil­ta, jokai­nen tilan­net­ta kos­ke­va kyhäel­mä­si hapui­lul­ta pimeäs­sä. #

Rajaa nyt kat­see­si tuo­hon tun­tee­seen, ettei sinul­la ole mitään resep­tiä tilan­tee­seen. Rajaa ulko­puo­lel­le kaik­ki muu, pait­si tämä: ihmi­nen, hänen sisään­sä ulko­puo­lel­ta tun­keu­tu­va vies­ti, ja sisäi­nen kyvyt­tö­myys muo­dos­taa vies­tin poh­jal­ta min­kään­lais­ta mie­le­käs­tä raken­net­ta, min­kään­lais­ta tul­kin­taa. #

Sii­nä olet sinä suun­nil­leen sil­loin kun syn­nyt. #

Vies­ti­pom­mi­tus on alka­nut jo ennen sitä, ja kaik­ki yri­tyk­se­si muo­dos­taa sig­naa­leis­ta tul­kin­to­ja tun­tu­vat niin kovin hapui­le­vil­ta, kos­ka sinul­la ei ole poh­jal­la mitään min­kä varaan tul­kin­to­ja­si raken­tai­sit. #

Vähi­tel­len alat tie­tys­ti oppia, tul­kin­to­ja alkaa ker­tyä, ehkä imet nii­tä ympä­ril­lä­si ole­vis­ta ihmi­sis­tä, ehkä kehi­tät nii­tä itse, mut­ta huo­maa: perus­ta ei ole muut­tu­nut. Tul­kin­ta­si raken­tu­vat yhä poh­jim­mil­laan tyh­jän pääl­le. #

Pala­taan pika­ke­lauk­sel­la nyky­het­keen. Tyh­jyy­den pääl­le on ker­ty­nyt tul­kin­to­ja, nii­den pääl­le uusia tul­kin­to­ja, nii­den pääl­le uusia tul­kin­to­ja, ker­ros ker­rok­sel­ta lisää, ja nyt, kun luet tätä, sisäl­lä­si on tul­kin­to­jen kumi­nau­ha­pal­lo. #

Jos et ole tai­kaus­koi­nen, tie­dät kumi­nau­ha­pal­lo­si ole­van sisim­mäs­sään tyh­jä. Sitä­kin vii­saam­pi olet, jos et pidä yhtä­kään pal­lo­si kumi­nau­hois­ta pyhä­nä ja kos­ke­mat­to­ma­na: tie­dät kaik­kien tul­kin­to­je­si ole­van sinun valit­se­mia­si, valit­ta­vis­sa­si ja vaih­det­ta­vis­sa. Kun tul­kin­nat eivät toi­mi, etsit yksin­ker­tai­ses­ti nii­den tilal­le jotain toi­mi­vam­paa. Jos­kus pal­loa täy­tyy pur­kaa syvem­mäl­tä­kin uusien tul­kin­to­jen sovit­ta­mi­sek­si. #

Mut­ta kun tul­kit­set tyh­jyyt­tä ja yri­tät ekstra­po­loi­da reak­tio­ta­si sii­hen, vii­sau­te­si kom­pas­tuu, mikä­li käy­tät apu­na koke­mus­ta­si kumi­nau­ha­pal­lon ulom­pien ker­ros­ten kor­vau­tu­vuu­des­ta. #

Sil­lä: #

Kuvit­te­le sig­naa­li, joka osoit­taa kaik­kein sisim­mät tul­kin­ta­si kes­tä­mät­tö­mik­si. #

Täs­sä, ole tark­ka­na: sisim­mät, perus­ta­vim­mat, tyh­jyyt­tä välit­tö­mäs­ti ympä­röi­vät tul­kin­ta­si ovat osoit­tau­tu­neet kes­tä­mät­tö­mik­si. #

Mitä teet? #

Kor­vaat sisim­mät tul­kin­ta­si toi­mi­vam­mil­la? #

Mil­lä arvioit toi­mi­vuu­dem­muut­ta? #

Mil­lä tul­kin­nal­la arvioit eri tul­kin­to­jen toi­mi­vuu­dem­muut­ta? #

Jokeri

#25722. Keskiviikko, 11. huhtikuuta 2012 klo 20.02.50, kirjoittanut Jani.

Mie­tis­ke­lin aamul­la lini­kas­sa Bat­ma­nia ja Joke­ria. Nämä tyy­pit esiin­ty­vät unis­sa­ni aika usein, jäl­kim­mäi­nen eten­kin, Yön rita­rin näke­mi­ses­tä läh­tien on teh­nyt. Hah­mo­jen väli­ses­sä konflik­tis­sa on tie­tys­ti kyse kir­joit­ta­jan itsen­sä pään­si­säi­sis­tä ris­ti­rii­dois­ta. Mut­ta mil­lai­sis­ta, sitä poh­din. #

Kyse­hän ei tämän kak­si­kon kes­ken suin­kaan ole tavan­omai­ses­ta hyvä vas­taan paha -ase­tel­mas­ta. Joke­ri ei ole klas­si­nen oma­ne­dun­ta­voit­te­li­ja-super­rois­to, vaan hänen pää­mää­rän­sä vai­kut­ta­vat pikem­min­kin mie­li­puo­li­sil­ta, seka­sor­ron aiheut­ta­mi­seen täh­tää­vil­tä. #

Ihmet­te­lin, että mitä kum­maa tämä miek­ko­nen minun pääs­sä­ni oikein tekee. Olen miel­tä­nyt itse­ni enem­män Bat­ma­nin kal­tai­sek­si; Bat­ma­nin, joka täh­tää jär­jes­tyk­sen palaut­ta­mi­seen tais­te­le­mal­la epä­jär­jes­tys­tä aiheut­ta­via voi­mia (kuten Joke­ria) vas­taan. #

Yri­tin aluk­si sovi­tel­la hah­mo­ja Dun­geons & Dra­gons -pelien neli­kent­tään. Kek­sin kui­ten­kin, että ongel­maan puree täs­sä tapauk­ses­sa parem­min täl­lai­nen sovel­let­tu neli­kent­tä: #

Kaksiulotteinen koordinaatisto: Y-akselilla metodin entropia, X-akselilla tavoitteen entropia #

Kun pil­kon oman orga­ni­soi­tu­nei­suu­te­ni näil­le kah­del­le akse­lil­le, käy ilmi, että vaik­ka meto­din jär­jes­tel­mäl­li­syys (joka vas­tan­nee kuta­kuin­kin D&D:n “laillisuus”-akselia) onkin minul­le ehdot­to­man tär­ke­ää, tavoit­teen koh­dal­la tilan­ne onkin pal­jon epä­mää­räi­sem­pi. Itse asias­sa aina­kin pikai­sel­la poh­dis­ke­lul­la tulin sii­hen tulok­seen, että tavoit­tee­na epä­jär­jes­tys on minul­le pal­jon mie­lui­sam­pi kuin jär­jes­tys. #

Tämä selit­tää unis­sa­ni kum­mit­te­le­van Joke­rin. Bat­man­han on jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti jär­jes­tys­tä tavoit­te­le­va hah­mo, kun taas Joke­ri tavoit­te­lee epä­jär­jes­tys­tä. Miel­län lisäk­si Joke­rin meto­dis­saan jär­jes­tel­mäl­li­sek­si. Mikä­li Joke­ri menet­te­li­si epä­jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti, hän sohi­si koh­ti tavoi­tet­taan saman­lai­sel­la sat­tu­man­va­rai­suu­del­la kuin mil­lai­nen tuo tavoi­te itse on. #

Yön rita­ris­sa Joke­ri kyl­lä väit­tää ole­van­sa “auto­ja jah­taa­va koi­ra”, mut­ta vas­toin puhei­taan hän on pyr­ki­myk­sis­sään sel­väs­ti joh­don­mu­kai­nen ja jopa juo­ni­kas (“a guy with a plan”). Päin­vas­tais­ta vakuu­tel­les­saan hän käyt­tää hyväk­seen sitä, että hänen pää­mää­rän­sä on epä­jär­jes­tys. Se on ilmei­sen teho­kas hämäys: tavoi­te ja meto­di mene­vät meil­tä hel­pos­ti sekai­sin, vaik­ka ne ovat tosia­sias­sa eri akse­leil­la. #

Esi­merk­ki meto­dis­saan epä­jär­jes­tyk­sel­li­ses­tä hah­mos­ta voi­si olla vaik­ka­pa Bat­man – paluun Ping­vii­ni, joka päät­tää het­ken mie­li­joh­tees­ta mm. ryh­tyä por­mes­ta­rieh­dok­kaak­si. Ping­vii­nin tapauk­ses­sa hämär­rys­suh­de menee­kin mie­len­kiin­toi­ses­ti toi­sin päin: Ping­vii­nin meto­di­sen epä­jär­jes­tyk­sen takia mei­dän on vai­kea näh­dä min­kä­laa­tui­nen hänen tavoit­teen­sa on (jos mie­le­käs­tä sel­lais­ta onkaan). #

Tämä jär­jes­tyk­sen ja epä­jär­jes­tyk­sen (Bat­ma­nin ja Joke­rin) väli­nen sisäi­nen konflik­ti­ni on vai­van­nut minua toi­si­naan kovas­ti­kin. Olin aja­tel­lut, että olen huo­no, type­rä ja heik­ko, kun en pys­ty pääs­tä­mään irti jär­jes­tyk­ses­tä, vaik­ka kui­ten­kaan toi­saal­ta en enää usko­kaan sii­hen niin kuin vie­lä nuo­rem­pa­na (kun sisäl­lä­ni asui vain Bat­man) uskoin. Tuo yllä kuvaa­ma­ni akse­li­ja­ko ker­too nyt kui­ten­kin, että se, mis­tä haluan pitää kiin­ni, ja se, mis­tä en enää kyke­ne pitä­mään kiin­ni, ovat­kin kak­si eri asi­aa. Voin pitää meto­di­ni, eikä se ei ole ris­ti­rii­das­sa eri akse­lil­le aset­tu­van tavoit­teen kans­sa. Kog­ni­tii­vi­nen dis­so­nans­si rau­ke­aa. #

Epä­jär­jes­tys­ta­voit­te­le­muk­se­ni takia olen jo pit­kään flirt­tail­lut anar­kis­min kans­sa. Mut­ta akse­li­ja­ko­ni pal­jas­taa täs­sä­kin suh­tees­sa jotain uut­ta: anar­kis­mi — aina­kin useim­mat sen muo­dot — tavoit­te­lee jär­jes­tys­tä, kun taas kei­nois­sa se ottaa vapauk­sia, joi­ta meto­dis­saan jär­jes­tel­mäl­li­nen ei voi itsel­leen sal­lia. Minul­le siis anar­kis­min kei­not edus­ta­vat pää­mää­rää, kun taas sen pää­mää­rä kuvaa kei­no­ja­ni. #

DısNwζ

#25506. Torstai, 8. maaliskuuta 2012 klo 19.55.31, kirjoittanut Jani.

Näin unta, että näyt­te­lin Dis­ney-ani­maa­tios­sa. Muut hah­mot sii­nä oli­vat enim­mäk­seen aiem­mis­ta Dis­ney-ani­maa­tiois­ta kier­rä­tet­ty­jä, mm. Lumi­kin seit­se­män kää­piö­tä oli­vat sii­tä ja joi­tain koi­ria, ehkä 101 dal­ma­tia­lais­ta tai Kau­no­tar ja Kul­ku­ri. Yhdes­sä koh­tauk­ses­sa jot­kin kep­pos­te­le­vat hah­mot ampui­vat minua ja joi­tain mui­ta hah­mo­ja kul­lan­vä­ri­sil­lä pik­ku­pom­meil­la, mikä aiheut­ti vain näyt­tä­vän ilo­tu­li­tuk­sen Dis­ney-tai­ka­si­ni­sel­lä yötai­vaal­la. Se oli niin lii­kut­ta­van kau­nis näky että aloin itkeä. Vähän sen jäl­keen elo­ku­va tai­si päät­tyä, ja lop­pu­koh­taus­kin, tai se, että se oli minun osuu­te­ni lop­pu, oli sekin niin lii­kut­ta­vaa että taas itkin. #

Aurin­ko­myrs­kyn aiheut­ta­mien revon­tul­ten ohel­la tuo sai vai­kut­tei­ta paris­ta­kin läh­tees­tä. #

Ensim­mäi­nen oli Neil DeGras­se Tyso­nin “The Most Astoun­ding Fact” -haas­tat­te­lu­pät­kä, jota lin­ki­tet­tiin eilen ahke­ras­ti. Minä olin sii­hen hiu­kan pet­ty­nyt, sil­lä minul­la on oma käsi­tyk­se­ni sii­tä mikä on kaik­kein ällis­tyt­tä­vin­tä, ja min­kä rin­nal­la mikä tahan­sa (muu) fysi­kaa­li­nen tosia­sia kuu­los­taa minus­ta mität­tö­män arki­päi­väi­sel­tä: se, että mik­si yli­pään­sä on mitään sen sijaan ettei olis­kaan mitään. Se on minul­le sel­lai­nen kah­va zeniin ettei parem­paa voi olla. #

Paras kek­si­mä­ni vas­taus on, että itse asias­sa myös “ei mitään” on ikään kuin ole­mas­sa (pait­si ettei ole, kos­ka se on “ei mitään”). Eli myös se “ei mitään” sisäl­tyy sii­hen kaik­keen mitä on, ja se, että meis­tä vai­kut­taa, että on vain sitä mikä on, ja että sitä, mikä ei ole, ei ole, on vain har­haa, joka joh­tuu ei-ole­van luon­tees­ta: sitä­hän ei mei­dän mie­les­täm­me ole. Mut­ta siis tosia­sias­sa sekin on muka­na koko­nais­ku­vas­sa. #

(Vai­kut­taa­ko tämä psy­koot­ti­sel­ta? Joko olen ker­to­nut sii­tä osas­tol­le tul­lees­ta kai­mas­ta­ni, joka myös on Kirk­ko­num­mel­ta, mut­ta per­soo­nal­taan aika pit­käl­ti minun vas­ta­koh­ta­ni? Sel­lai­nen­han on kuin suo­raan jos­tain psy­kiat­rian oppi­kir­jas­ta, tai tosi­ta­pah­tu­miin perus­tu­vas­ta Hol­lywood-nyyh­ky­ta­ri­nas­ta.) #

Lisäk­si uneen vai­kut­ti se, että kuun­te­lin eilen DJ Har­veyn Resi­dent Advi­sor -set­tiä, ja sii­nä soi suloi­ses­ti mur­jot­tu Tels­tar. Tuo kap­pa­le on jo läh­tö­koh­tai­ses­ti täyn­nä sitä laa­dul­lis­ta omi­nai­suut­ta, jota minä tun­nun vais­ton­va­rai­ses­ti kai­kes­ta kult­tuu­ris­ta hake­van, ja kap­pa­le oli pahoin­pi­del­ty juu­ri siten, että se vah­vis­taa sii­hen sisäl­ty­vän kau­neu­den mene­tyk­sen tuot­ta­maa hai­keut­ta. #

Se on jon­kin­lais­ta lap­suu­den kor­rup­tio­ta, tai jotain saman­lais­ta kuin minä itse olen, lap­si-aikui­nen-hybri­diä, aikui­sen kuo­ren sisäl­lä yhä elä­vää ihmis­touk­kaa. The Bar­king Grizz­le on ihan sitä samaa, Boards of Cana­dan mel­kein koko tuo­tan­to tun­tuu ole­van sitä. (Jos tie­dät mis­tä puhun, ja tie­dät lisää esi­merk­ke­jä, ker­ro pliis joo­ko.) #

Sen lop­pu­mi­seen en ole kyl­lä val­mis. Sik­si tuo uni ehkä ker­too enem­män­kin pelos­ta kuin jos­tain, mitä koh­ti täy­sin uskoi­sin ole­va­ni menos­sa. Tie­tys­ti sen uskot­te­le­mi­nen sisäi­sel­le lap­sel­le­ni, etten edel­leen­kään ole oikea aikui­nen, vaan kak­soi­sa­gent­ti, jon­ka teh­tä­vä­nä on suo­jel­la sisäis­tä las­ta oikeil­ta aikui­sil­ta aikuis­ta esit­tä­mäl­lä, käy entis­tä­kin vai­keam­mak­si, jos alan käy­dä töis­sä. #

Jokin on jonkinmaalainen, miten?

#25107. Torstai, 9. helmikuuta 2012 klo 22.28.59, kirjoittanut Jani.

Kat­se­lin You­Tu­bes­ta jotain lei­ket­tä ame­rik­ka­lai­ses­ta toi­min­tae­lo­ku­vas­ta, ja asso­sioin sii­tä “suo­ma­lai­nen toi­min­tae­lo­ku­va” -gen­ren. Oli­si­ko Ren­ny Har­li­nin ohjaa­ma Deep Blue Sea suo­ma­lai­nen toi­min­tae­lo­ku­va? Tus­kin­pa, sil­lä enin osa sen tuo­tan­toon osal­lis­tu­neis­ta ihmi­sis­tä ja rahois­ta on ame­rik­ka­lais­ta, ja Har­lin­kin on jo pit­kään asu­nut Yhdys­val­lois­sa. #

Yksi suo­ma­lais­syn­tyi­nen teki­jä ei siis vie­lä tee elo­ku­vas­ta suo­ma­lais­ta. Kuin­ka suu­ren osan teki­jöis­tä (ja rahois­ta) tuli­si olla suo­ma­lai­sia, jot­ta elo­ku­va oli­si suo­ma­lai­nen? Yli puo­let? Entä jos teki­jöis­tä on 40 pro­sent­tia suo­ma­lai­sia, 25 pro­sent­tia ame­rik­ka­lai­sia ja 25 pro­sent­tia muun­maa­lai­sia? Suo­ma­lai­sil­la oli­si sil­loin sel­väs­ti suu­rin yksit­täi­nen kan­sal­li­suuse­dus­tus elo­ku­van tuo­tan­nos­sa, mut­tei sil­ti enem­mis­töä ver­rat­tu­na mui­hin yhdes­sä. Elo­ku­van teki­jöis­tä enem­mis­tö oli­si ei-suo­ma­lai­sia. #

Täs­tä käsit­teel­li­ses­tä hämä­ryy­des­tä ahdis­tu­nee­na pää­tin pae­ta sel­keäm­mil­le vesil­le: minä itse aina­kin olen suo­ma­lai­nen. #

Vai olen­ko? #

Pas­sis­sa­ni kyl­lä luki­si niin, kan­sal­li­suu­des­sa­ni ei ole juri­di­ses­ti mitään epä­sel­vää. Mut­ta mitä se tar­koit­taa, että minä olen suo­ma­lai­nen? Se, että asun Suo­mes­sa, ei tie­ten­kään rii­tä, sil­lä tääl­lä asuu pal­jon ei-suo­ma­lai­sia­kin. Suo­mes­sa syn­ty­mi­nen ei käsit­tääk­se­ni sekään tee ihmi­ses­tä suo­ma­lais­ta, ja vaik­ka juri­di­ses­ti niin teki­si­kin, minä en pitäi­si esi­mer­kik­si Suo­mes­sa lomai­le­van ame­rik­ka­lais­pa­ris­kun­nan tääl­lä yllät­täen syn­nyt­tä­mää las­ta suo­ma­lai­se­na vaan ame­rik­ka­lai­se­na. #

Onko van­hem­pien suo­ma­lai­suus rat­kai­se­vaa? Sii­nä vaa­nii ääret­tö­män regres­sion vaa­ra, mut­ta voim­me sivuut­taa sen olet­ta­mal­la van­hem­mat, tai hei­dän van­hem­pan­sa aksio­maat­ti­ses­ti suo­ma­lai­sik­si. Onko suo­ma­lai­suu­te­ni nyt taat­tu? Aina­kaan mui­den syn­ty­mää­ni osal­lis­tu­nei­den ihmis­ten (syn­ny­tys­lai­tok­sen hen­ki­lö­kun­nan jne.) mah­dol­li­set muut kan­sal­li­suu­det eivät täs­sä lan­ge­ta suo­ma­lai­suu­te­ni ylle saman­lais­ta var­joa kuin mitä elo­ku­van teke­mi­seen osal­lis­tu­nei­den ihmis­ten kan­sal­li­suu­det teke­vät elo­ku­van “suo­ma­lai­suu­del­le”. #

Mitä van­hem­mil­ta­ni perin, kun perin suo­ma­lai­suu­te­ni? Raken­nus­oh­jeet ja -ainei­ta, gee­nit ja ver­ta, lihaa ja lui­ta? Entä jos oli­sin ulko­maa­lai­sil­ta bio­lo­gi­sil­ta van­hem­mil­ta adop­toi­tu? Sivuu­te­taan se mah­dol­li­suus, etten (ehkä­pä suh­teel­li­sen van­ha­na) adop­toi­tu­na koki­si itseä­ni suo­ma­lai­sek­si, sil­lä suu­ren­nus­la­sin alla täs­sä on nime­no­maan se, kuin­ka voin jär­jel­lä perus­tel­la sen, että tun­nen ole­va­ni. Uskoi­sin hyvin­kin voi­va­ni tun­tea niin, vaik­ka oli­sin­kin ulko­mail­ta adop­toi­tu, ja pidän ilman muu­ta suo­ma­lai­sik­si itsen­sä koke­via, bio­lo­gial­taan ulko­maa­lais­taus­tai­sia adop­tio­lap­sia yhtä aidos­ti suo­ma­lai­si­na kuin pidän itseä­ni. #

Itse asias­sa edes adop­tio­ta ei tar­vi­ta häm­men­tä­mään bio­lo­gis­poh­jais­ta kan­sal­li­suut­ta, sil­lä syn­ty­mäs­sä saa­ma­ni raken­nusai­neet alka­vat välit­tö­mäs­ti kor­vau­tua ulko­puo­lel­ta­ni tule­vil­la aineil­la, ja tämän­het­ki­seen 32 vuo­den ikää­ni men­nes­sä ent­ro­pia lie­nee jo pitä­nyt huo­len sii­tä, että keho­ni mole­kyy­lit ovat nyt peräi­sin mel­ko tasai­ses­ti eri puo­lil­ta maa­il­maa. #

Entä gee­nit? Toi­sin kuin lihan ja lui­den suh­teen, gee­nien koh­dal­la nii­den kemial­lis­ten raken­nus­pa­li­koi­den alku­pe­rä ei ole ainut mie­lek­kääs­ti mer­ki­tyk­sel­li­nen seik­ka kan­sal­li­suut­ta mitat­taes­sa. Rat­kai­se­vaa on emäs­pa­reil­la koo­dat­tu ohjel­ma, joka on suh­teel­li­sen pysy­vä. Mutaa­tio­ta toki tapah­tuu jat­ku­vas­ti, mut­ta voi­nee olet­taa, että kun­kin yksi­lön gee­nis­tö on mil­lä tahan­sa yksit­täi­sel­lä het­kel­lä mitat­tu­na yli­voi­mai­ses­ti lähin­nä sitä, mil­lai­sek­si se on hedel­möi­tyk­ses­sä muo­dos­tu­nut. On ole­mas­sa ikään kuin geneet­ti­nen hah­mo, jon­ka ääri­vii­vat ehkä hie­man värei­le­vät, mut­ta hah­mo on yhtä kaik­ki sel­keäs­ti yksi­löi­tä­vis­sä ja pysy­vä. #

Jos van­hem­pie­ni gee­nit ovat aksio­maat­ti­ses­ti suo­ma­lai­sia, nii­den yhdis­tel­män peri­mi­nen saat­tai­si käy­dä päte­väs­tä jär­ki­pe­rus­te­lus­ta minun koh­dal­la­ni. Tar­kem­min sanoen aina­kin minun suo­ma­lai­suu­te­ni oli­si kysee­na­lais­ta­ma­ton, jos “suo­ma­lai­nen” on “sel­lai­nen, jon­ka van­hem­mil­taan peri­mät gee­nit ovat suo­ma­lai­sen gee­ne­jä”. #

Suo­ma­lai­sek­si itsen­sä koke­vat, ulko­maa­lais­ten van­hem­pien gee­ne­jä kan­ta­vat adop­tio­lap­set kui­ten­kin osoit­ta­vat, että gee­nit eivät sit­ten­kään ole minul­le suo­ma­lai­suu­den kan­nal­ta rat­kai­se­va teki­jä, ellen ole val­mis hyväk­sy­mään usei­ta rin­nak­kai­sia suo­ma­lai­suu­den mää­ri­tel­miä päte­vik­si. Mut­ta jos löy­dän adop­tio­lap­sen ei-syn­ty­pe­räi­sen suo­ma­lai­suu­den rat­kai­se­van aines­osan, uskoi­sin, että Occa­min par­ta­veit­si leik­kaa sil­loin kevyes­ti gee­ni­se­li­tyk­sen pois tar­peet­to­ma­na: sama seli­tys pätee var­mas­ti­kin myös minuun. #

Voi­si­ko pelk­kä tun­ne suo­ma­lai­suu­des­ta riit­tää seli­tyk­sek­si? Toi­sin kuin ehkä äkki­sel­tään luu­li­si, tun­ne­kin voi olla jär­ki­pe­rus­te, tai aina­kin rat­kai­se­van tär­keä­nä kul­ma­ki­ve­nä jär­jel­li­ses­sä seli­tyk­ses­sä. Ovat­ko kaik­ki suo­ma­lai­sik­si itsen­sä koke­vat minus­ta aidos­ti suo­ma­lai­sia? Se on sel­lai­se­naan lii­an vai­kea kysy­mys, vas­tae­si­merk­kien kek­si­mi­nen voi­si hel­pot­taa. #

Ovat­ko kaik­ki japa­ni­lai­sik­si itsen­sä koke­vat aidos­ti japa­ni­lai­sia? On aina­kin monia kan­sal­li­suu­del­taan ei-japa­ni­lai­sia, jot­ka ovat hurah­ta­neet japa­ni­lai­suu­teen pahem­man ker­ran, ja jäl­jit­te­le­vät japa­ni­lai­sia kai­kes­sa. Voi­sin kuvi­tel­la, että (esi­mer­kik­si) hei­dän jou­kos­taan löy­tyy sel­lai­sia­kin, jot­ka tun­te­vat ole­van­sa japa­ni­lai­sia, mut­ta joi­ta minä pitäi­sin vain ei-japa­ni­lai­si­na, jot­ka kuvit­te­le­vat ole­van­sa japa­ni­lai­sia. En tar­koi­ta täs­sä edes pato­lo­gis­ta har­hai­suut­ta; pitäi­sin näi­den ihmis­ten tun­net­ta japa­ni­lai­suu­des­taan yhtä aito­na kuin mitä minun tun­tee­ni suo­ma­lai­suu­des­ta­ni on — hei­dän koh­dal­laan tuo tun­ne ei vain pitäi­si paik­kaan­sa suh­tees­sa minun käsi­tyk­see­ni hei­dän todel­li­ses­ta kan­sal­li­suu­des­taan. #

(Täs­sä koh­taa lie­nee syy­tä koros­taa sitä min­kä edel­li­seen saak­ka olin aja­tel­lut jät­tää sano­mat­ta­kin sel­vyy­den varaan: etsin mää­ri­tel­mää vain huvin, älyl­li­sen har­joit­teen vuok­si ja itseä­ni var­ten, en yleis­tääk­se­ni ja käyt­tääk­se­ni sitä esi­mer­kik­si japa­ni­lai­suu­den kiel­tä­mi­seen japa­ni­lai­si­na itse­ään pitä­vil­tä, jot­ka eivät löy­tä­mää­ni kan­sal­li­suus­mää­ri­tel­mää japa­ni­lai­suu­den osal­ta täyt­täi­si.) #

Tuo todel­li­nen kan­sal­li­suus siis kui­ten­kin kart­te­lee yhä mää­rit­te­ly-yri­tyk­siä­ni. #

Nollas oivallus

#25040. Keskiviikko, 1. helmikuuta 2012 klo 20.06.13, kirjoittanut Jani.

Kek­sin täs­sä tovi sit­ten, että oikeas­taan maa­il­man­ku­va­ni ei olen­nai­sil­ta osil­taan ole sit­ten­kään muut­tu­nut sit­ten nuo­ruusiän, toi­sin kuin olin sen ja masen­tu­mi­se­ni jäl­keen pit­käl­ti aja­tel­lut. Jos­sain mie­les­sä, ehkä eni­ten arvo­maa­il­mal­ta­ni olen kyl­lä mel­kein kuin nega­tii­vi sil­loi­ses­ta itses­tä­ni. Mut­ta se, mil­lai­se­na koen maa­il­man, elä­män, itse­ni ulko­puo­li­sen todel­li­suu­den ehkä noin lyhyes­ti sanot­tu­na, on aika pit­käl­ti saman­lais­ta kuin miten sen koin aiem­min. #

Tämä liit­tyy nime­no­maan sen tyh­jyy­teen. Itse­ni ulko­puo­li­nen todel­li­suus on tyh­jä, vail­la miel­tä, mer­ki­tys­tä ja tar­koi­tus­ta. Kai­ken tuon oli­sin alle­kir­joit­ta­nut jo kau­an ennen 20. ikä­vuot­ta­kin. Sen seu­rauk­set minun… mik­si sitä nimit­täi­si? Moti­vaa­tio­ni? Tule­vai­suu­de­nus­ko­ni? Sel­lai­sen ihmis­tä yleen­sä eteen­päin vie­vän voi­man kan­nal­ta, sen kan­nal­ta tuol­lai­nen maa­il­man­ku­va oli sil­loin vapaut­ta­va ja voi­maan­nut­ta­va: ihmi­sel­lä ihmi­se­läi­me­nä maa­il­mas­sa ei ole mitään ulkoa pako­tet­tua moraa­lia, pää­mää­rää tai tar­koi­tus­ta, ei mitään kah­lei­ta, ja sel­lai­se­na on siis täy­sin vapaa luo­maan oman maa­il­man­sa omien miel­ty­myk­sien­sä, tun­teit­ten­sa ja usko­muk­sien­sa poh­jal­ta, teke­mään mitä tahan­sa. #

En tie­dä onnis­tun­ko kuvaa­maan sen voi­maan­nut­ta­vuu­den suu­ruut­ta tar­peek­si hyvin, mut­ta joka tapauk­ses­sa se on niin val­tai­sa asia, ettei ole ihme­kään, jos sen edes­sä ihmi­nen, lap­si var­sin­kin, hak­sah­taa val­jas­ta­maan kär­ryt hevo­sen eteen. Niin minä tein: uskoin, että tämä käsi­tyk­se­ni todel­li­suu­den luon­tees­ta oli perim­mil­tään se syy, mik­si onnis­tuin kai­kes­sa mis­sä onnis­tuin. Syn­nyn­näi­nen luon­tee­ni, kas­va­tuk­se­ni ja kaik­ki oppi­ma­ni oli ehkä joh­dat­ta­nut minua koh­ti tätä oival­lus­ta, mut­ta oival­luk­sen ker­ran syn­nyt­tyä kaik­ki sitä edel­tä­nyt muut­tui sen rin­nal­la lähes tyys­tin mer­ki­tyk­set­tö­mäk­si: ihmi­nen on ennen muu­ta vapaa. #

Olet­ko syn­ty­nyt arak­si? Ei sen väliä, oival­let­tua­si tämän olet ensi­si­jai­ses­ti vapaa ja voit toi­mia vas­toin arkuu­te­si rajoit­tei­ta. #

Pahoin­pi­del­tiin­kö sinut pie­ne­nä psyyk­ki­ses­ti vam­mai­sek­si? Ei sen väliä, oival­let­tua­si et enää ole vam­ma­si kah­lit­se­ma, vaan ennen muu­ta vapaa teke­mään mitä tahan­sa hala­jat. #

Näin se toi­mii. #

Vir­he on sii­nä, ettei se toi­mi näin. Todel­li­suu­den sään­nöis­sä, jot­ka vapaut­ta­vat ihmi­sen ulko­puo­li­sis­ta kah­leis­ta, ei sinän­sä ole mitään vir­het­tä, mut­ta ne eivät tule ensin, vaan ovat vain kie­lel­lis­tet­ty ver­sio sel­lai­sen ihmi­sen sisäi­ses­tä, eteen­päin vie­väs­tä voi­mas­ta, jol­la sel­lais­ta voi­maa on. Ja tuo voi­ma on peru­ja syn­nyn­näi­ses­tä luon­tees­ta, kas­va­tuk­ses­ta ja opi­tus­ta: voi­ma­kas ihmi­nen on saa­nut hen­gen. Ei oival­luk­ses­ta vaan sat­tu­man oikus­ta, tuu­ril­la, kos­ka kukaan ei ole valin­nut gee­ne­jään saa­ti­ka kas­vat­ta­ji­aan. #

Jos näin on, muut­tuu maa­il­man tyh­jyys sil­män­rä­päyk­ses­sä voi­mis­ta­vas­ta vapaut­ta­jas­ta hir­viö­mäi­sek­si orjuut­ta­jak­si: ihmi­nen on pelk­kä peli­nap­pu­la, joka jou­tuu kamp­pai­le­maan sil­lä mitä on annet­tu, ei pys­ty kohot­ta­maan itse­ään eikä var­sin­kaan aut­ta­maan toi­sia. Ei ole mitään muu­ta jalan­si­jaa kuin se, mitä on sat­tu­nut saa­maan, ja jol­lei se pidä, pelas­tus­ta ei ole. #

Vas­ta sil­loin itse asias­sa syn­tyy tar­ve niil­le ulkoi­sil­le abso­luu­teil­le, joil­ta oival­luk­ses­ta päih­ty­nyt ihmi­nen tie­tää ole­van­sa vapaa. Mut­ta hän ei ole vapaa kos­ka on oival­ta­nut, vaan hän on oival­ta­nut, kos­ka on vapaa. #